keskiviikko 3. elokuuta 2016

Uuden syksyn lupaukset

Kaksi kertaa vuodessa ollaan ikään kuin aloitusruudussa. Vuodenvaihteessa huomaan aina listaavani sitä, mitä päättyvän vuoden aikana tuli tehtyä ja tietysti miettiväni sitä, miten aion asiani alkavana vuonna hoitaa.

Näin kesäloman jälkeen on sitten se vuoden toinen startti. Ehkä vielä selvemmin (ainakin useamman viikon ajan) työasiat ovat olleet taka-alalla. Ylimääräisellä vapaa-ajalla on ehtinyt tuumailla, mitä kaikkea pian alkavassa arjessa tahtoisi tehdä eri tavalla kuin ennen. Tietäähän sen, että kun arkihurina humahtaa päälle, aika moni idea jää suunnitelman tasolle. Mutta aina sitä jonkin asian pystyy muuttamaan - edes hetkeksi.

Tänä syksynä aion ainakin huolehtia paremmin kunnostani: vähemmän istumista, enemmän ulkoilua ja lenkkeilyä. Olen ajatellut nipistää siihen osan työpäivästäni, mutta uskon, että käytetty aika maksaa itsensä takaisin ihan yleisenä jaksamisena ja tietysti säkenöivien ideoiden vyörynä. Check: tänään iltapäivällä.

Haluan myös elvyttää viime kevään kiireissä kuihtuneet aamunavaukseni. Kyseessä ei ole sen kummempi seremonia kuin se, että ennen varsinaisia töitä luen puolisen tuntia ammattikirjallisuutta, kyytipoikana aamun toinen teekupillinen. Siinä jonkun toisen ajatukset saavat ruokkia omiani. Check: heti huomisesta alkaen.

Ja muuten aion pitää kiinni aiemmin hyväksi havaitsemistani periaatteista: aamulla herätään aikaisin, hommat hoidetaan hyvin sekä mielellään etuajassa, ja asiat pidetään järjestyksessä ja taulukoissa. Check.

Syksystä onkin tulossa mukavan monipuolinen. Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja putkahti pari viikkoa sitten kauppoihin, ja sarjan jatkoa parhaillaan suunnittelen. Ensi vuonna on ilmestymässä myös uusi, itsenäinen lastenromaani, jonka tekstiä parantelen vielä syksyn aikana. Ja toki muitakin käsiksiä mielessä pyörii: niiden eteneminen riippuu muiden projektien aikatauluista.

Myös tv-käsikirjoitushommat jatkuvat. Galaxi Playn työryhmän kanssa käyn jo ahkeraa keskustelua tulevista kuvioista: tulossa on sopiva sekoitus keväällä hyväksi havaittua ja uusia ideoita. Tekeillä on myös toinen isotöinen tv-projekti, jota nähdään ruudussa alkuvuodesta – siitä lisää sitten kun se on julkista.

Näillä meiningeillä tähän uuteen syksyyn. Kohta pitäisi kai laittaa kone kiinni ja painua pihalle. Näytti järkyttävän rankka kaatosadekin sopivasti hiipuvan. Selvä merkki!

Näitä maisemia ihailin kesälomareissulla Sveitsissä. Auringonnousun valaisema Matterhorn on nyt myös tietokoneen taustakuvana valmiina syksyn mustia aamuja varten.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Rewriting – eri versioiden kimpussa

Writing is rewriting – tätä lausetta toisteltiin käsikirjoitusopinnoissa moneen kertaan. Hyvin se ainakin itselleni jäi mieleen. Ja pitää paikkansa. Jostain luin hiljattain sellaisenkin ajatuksen, että kirjoittajalle ei riitä se, että haluaa olla kirjoittanut tekstin vaan täytyy nimeomaan haluta kirjoittaa se. Täytyy haluta prosessia eikä pelkkää lopputulosta.



Harva teksti on valmis yhden kirjoituksen jälkeen. Itselläni versioiden määrä vaihtelee yleensä kahden ja kuuden välillä. Yksi pitkä teksti tosin on nelosversionakin vielä niin vaiheessa, että en uskalla edes ajatella, kuinka monta on vielä tulossa.

Minulla on tapana pyrkiä kirjoittamaan mahdollisimman valmista. Se johtuu varmaan monista syistä: olen järjestyksen ihminen, vähän kärsimätönkin, enkä halua antaa muille luettavaksi kovin keskeneräisiä juttuja. Olen saanut positiivista palautetta siitä, että tekstini ovat yleensä jo alkuvaiheessa valmiin tuntuisia. Kääntöpuoli siinä on se, että joskus huomaan lukinneeni tekstiä liikaa paikoilleen jo ykkösversiossa, jolloin sen muokkaaminen jatkossa saattaa tuntua vaikeammalta.

Versioiden määrä tosiaan vaihtelee paljon tapauskohtaisesti. Jos versioita on 3-4, yritän ajatella ne jotenkin seuraavalla tavalla: 

Ykkösversio on nimensä mukaisesti ensimmäinen – vaikka en ikinä annakaan sitä ihan oikeaa ekaa versiota eteenpäin, vaan luen ja editoin sen ainakin kertaalleen. Ykkönen on kuitenkin ykkönen siinä mielessä, että varaudun tekemään siihen vielä isojakin muutoksia. Pyrin estämään itseäni jäämästä liikaa hinkkaamaan yksityiskohtia ja kieltä tässä versiossa. Toisaalta se on niinkin, että jos jättää ykkösversion kovin keskeneräiseksi, se tuskin herättää kenenkään päätöksiä tekevän kiinnostusta.

Kakkosversiossa pyrin saamaan isot palikat paikalleen eli rakenteen kuntoon. Muutokset ovat joskus isoja, joskus pienempiä. Tähän versioon saa tulla uusia henkilöitä, kohtauksia, lukuja – tai vanhoille voidaan näyttää ovea. Jälkimmäinen ei aina ole helppoa, jos pitää hankkiutua eroon joistain erityisen onnistuneista tai muuten kivoista jutuista. Kakkosessa tarinan logiikan on oltava kunnossa, henkilöiden kohdillaan. Dialogia muokkaan jo aika lähelle lopullista, samoin koko tekstin kieltä.

Kolmosversio (ja siitä eteenpäin) on sitten sitä hinkkaamista. Mietin yksittäisiä sanoja, lauseita. Etsin toistuvia sanoja ja ilmauksia ja mietin, täytyykö niitä vaihtaa toisiksi vai pitää tehokeinona. Käyn läpi dialogia ja yritän varmistua, että kukin henkilö puhuu omalla suullaan. Tarkistan yksityiskohtia vielä kerran: ovatko viikonpäivät, nimet, iät ja muut faktat oikein.

Työstän parhaillaan ensi vuonna julkaistavan lastenromaanin kakkosversiota. Se tuntuu ainakin tällä hetkellä huomattavasti toimivammalta kuin ykkönen – ja hyvä näin. Kohta on kesäloman aika, ja syksyllä teksti varmasti näyttää taas vähän erilaiselta. Sitten on kolmosen vuoro.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Iloisesti itsekseen

Yksityiskohta Susan Cainin teoksen
Hiljaiset - introverttien manifesti (Avain, 2012) kannesta (Satu Kontinen).
Olen ollut kohta viisi vuotta vapaana kirjoittajana, freelancerina, yrittäjänä – mikä titteli milloinkin on tuntunut istuvan työtilanteeseen parhaiten. Sinä aikana olen entistä vahvemmin todennut itseni introvertiksi: nautin kirjoittamisesta, keskittymisestä ja omiin ajatuksiin uppoutumisesta.

Ajatus on pinnassa varmaan siksi, että luen Susan Cainin teosta Hiljaiset – introverttien manifesti (Avain, 2012). Se on kiinnostanut jo pitkään ja nyt se tuli hankittua, kun se palvelee myös yhden tekstin taustatyötä. Vielä on satakunta sivua jäljellä, mutta aika monta kertaa olen jo löytänyt itseni kirjan introverttikuvauksista. (Ehkä palaan kirjaan paremmin jossain toisessa postauksessa.)


Ei sillä, että tämä introverttiyteni mikään suuri yllätys olisi. Olen kyllä luonteeni havainnut aiemminkin, ja on se ihan persoonallisuustestissäkin todeksi julistettu. Eikä kai "introvertti kirjailija" muutenkaan kovin harvinainen yhdistelmä ole.

Vaikka nautinkin yksin tekemisestä, on välillä virkistävää astua ulos työhuoneesta ja tavata ihmisiä. Niin se vain on, että jokaisella meillä on ihan omanlaiset ajatukset ja kokemukset. Toisten ideat tuntuvat aika usein sellaisilta, joita itse en olisi osannut tai edes voinut keksiä. Tekee hyvää omalle ajattelulle, kun jonkun muun näkökulma sitä vähän ravistelee. Ja vaikka introvertti olenkin, niin osaan kyllä ihan aidosti myös vain nauttia (tuttujen) ihmisten seurasta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Ekstroverttiyttä korostavassa maailmassa olisi musta hyvä muistaa, että ihan kaikessa ei tarvita ryhmätyötä. Tietyt asiat hoituvat ainakin itselläni tehokkaammin yksin kuin ryhmässä. Esimerkiksi käy kirjoittaminen: musta on tosi hankalaa kirjoittaa tekstiä yhdessä muiden kanssa – siis niin, että istutaan kasvokkain ja yritetään yhteistuumin rakentaa lauseita puhumalla – mutta kun pääsen yksin koneelle, niin homma luistaa. (Onneksi – muuten olisikin aika epäonninen ammatinvalinta.)

Tänä keväänä olen ollut poikkeuksellisen paljon projekteissa, joihin on liittynyt runsaasti yhteistyötä muiden ihmisten kanssa. Se on ollut enimmäkseen mielekästä ja piristävää. Silti vähän odottelen jo kesäkuuta, joka tällä hetkellä näyttää siltä, että ehdin pitkästä aikaa keskittyä vain yhteen tekstiin ja uppoutua sen maailmaan syvälle, ihan itsekseni.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Batman v Superman: Dawn of Justice

Tänä keväänä molemmat sarjakuvajätit Marvel ja DC julkaisevat leffan, jossa talojen isoimmat sankarit kääntyvät toisiaan vastaan. Marvelin Civil War on tulossa huhtikuussa, ja eilen teattereihin ehti Batman v Superman: Dawn of Justice (ohj. Zack Snyder). Kävin tsekkaamassa sen tuoreeltaan ensi-iltapäivänä. (Huom. Seuraava teksti saattaa sisältää spoilereita, vaikka yritän välttää paljastamasta liikoja.)



Tarina alkaa edellisen Superman-leffan Man of Steelin tapahtumista, jotka nähdään Bruce Waynen (Ben Affleck) näkökulmasta. Miljonääri yrittää pelastaa työntekijänsä, jotka joutuvat Supermanin (Henry Cavill) ja Zodin tuhoisan taistelun uhreiksi. Tästä käynnistyy Batmanin ja Supermanin välinen kiista siitä, kuinka olla sankari.

Otsikon lupaama vastakkainasettelu on jo paljon paljastavien trailereiden myötä aika selvä kuvio. Vaikka markkinointimateriaaleissa huudetaan #WhoWillWin, oli aika selvää, että jossain vaiheessa näiden kahden sankarin täytyy haudata sotakirveensä ja liittoutua yhteistä vihollista vastaan. Ja näinhän siinä kävi. Hieman petyin siitä, ettei Batmanin ja Supermanin arvojen taistelu kasvanut täyteen mittaansa missään vaiheessa.

Kokonaisuutena leffa oli yllättävän totinen, jopa synkkä. Niin Batman kuin Superman hoitivat oman osansa synkistelystä ja moraalisesta kamppailusta. Itse kyllä tykkäsin tummasta tunnelmasta, joka tuntui tukevan tarinan teemojen pohdintaa. Se myös takaa, että ollaan riittävän kaukana takavuosien camp-henkisistä ja muovisista Batman- ja Superman-leffoista.

Sankaruuden, jumaluuden ja kaikkivoipaisuuden teemat jylläävät tarinassa, joka kysyy, voiko tässä maailmassa kukaan pysyä hyvänä. Lopulta päädytään jonkinlaiseen ajatukseen siitä, että kaiken pahuuden ja tappamisen keskelläkin ihmiset ovat ne, jotka yhdessä pystyvät rakentamaan kaiken uudelleen. Siihen linkittyvät myös edellisten sukupolvien saavutukset ja ihmisen jälkeensä jättämä perintö. Ajoittain tuntuu, että teemoja ja moraalista pohdintaa on leffassa turhankin paljon ja liian moneen suuntaan.

Runsaus raskauttaa tarinaa laajemminkin. Juonessa tapahtuu paljon ja osa asioista jää hieman epäselväksi. On epäily likaisesta pommista, solmuinen aavikkoisku, unenomainen viesti eri ajasta, poliittiset viritykset, asekauppaa - ja siinä vasta pieni osa kaikesta, mitä juoneen on mahdutettu. 

Leffa pohjustaa häpeilemättä tulevia DC-elokuvia. Tämän tarinan kannalta ei olisi ollut välttämätöntä tuoda mukaan WonderWomania eikä ainakaan kaikkia muita Justice Leaguen jäseniä, jotka esitellään Batmanin tutkiman videomateriaalin kautta. Näiden henkilöiden mukanaolo rakentaa pohjaa tulevaan, mutta tuntuu raskauttavan muutenkin runsasta sisältöä.

Miettiessäni tarinan rakennetta en ihan osannut päättää, kumman sankareista nostaisin tarinan varsinaiseksi päähenkilöksi. Oletan, että jotain sen suuntaista leffan tekijät ovat toivoneetkin tekevänsä. Selvin kehitys tapahtuu mielestäni Batmanille, ja hänen näkökulmastaan koko tarina polkaistaan liikkeelle. Toisaalta tapahtumat keskittyvät pitkälti Supermanin ristiriitaiseen asemaan sankarina, ja hänelle myös putoaa enemmän sympatiapisteitä kuin lepakolle.

Rakenteellisesti leffan voi nähdä toimivan myös rakkaustarinana: kaksi toisiaan vihaavaa päähenkilöä joutuvat toteamaan, että heidän on paljon parempi olla ja toimia yhdessä.

Loppuhuipennukseen osallistuvan Doomsdayn CGI-toteutus on tylsä ja epäuskottava. Ymmärrän, että loppuun on tarvittu riittävän vaarallinen ja voimakas uhka, joka pakottaa sankarit yhdistämään voimansa. Vastaavia epämuodostuneita örkkejä on kuitenkin nähty jo niin monta kertaa, ettei sellainen enää onnistu luomaan todellista uhkaa. Kahden sankarin välinen taistelu tuntuu huomattavasti ladatummalta kuin loppumittelössä esiteltävä CGI-hirviö.

Ja loppuratkaisusta vielä, että vaikka se oli pohjustettu jumalallisilla vertauksilla, yllätyin lopputaistelun vaatimasta uhrauksesta. Kun kohtalokas isku oli annettu, pelkäsin, ettei tekijöillä (tai DC:llä) kuitenkaan riittäisi rohkeus viedä päätöstään loppuun asti. Siksi katselin tyytyväisenä, kun ratkaisua ei vesitetty - ennen kuin sitten viimeisessä kuvassa, joka oli leikattu niin lyhyeksi, että sen idean ehti juuri tajuta. Vaikutus oli hieman sama kuin Inception-leffan lopussa, josta siitäkään en ihan hirveästi pitänyt.

Yhteenvetona: miellyttävän synkkä paketti enimmäkseen hyvin pelaavilla henkilöhahmoilla ja tarpeeksi ronskilla otteella, mutta tarinaa vaivaa liika runsaus niin juonessa kuin teemoissa. 

Mielenkiintoista nähdä, millaisilla eväillä Marvel laittaa omat sankarinsa kehään, kun Captain America: Civil War tulee ensi-iltaan huhtikuussa. Saadaanko siinä ihan oikeasti selville, että #WhoWillWin?

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Etsiväkerho Hurrikaani kohtaa tylyn tubettajan

Tänään julkaistiin uutisia Tammen tulevista uutuuksista. Niiden joukossa on myös oman Etsiväkerho Hurrikaani -sarjani uusin teos. Sarjan kahdestoista romaani kantaa nimeä Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja.

Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja (Tammi) julkaistaan heinäkuussa 2016.
(Kansikuva: Jii Roikonen)


Tarina tuo Pihlakylään Suomen suosituimman tubettajan Jimpon. Vaikka moni on pojan saapumisesta innoissaan, löytyy joukosta soraääniäkin. Etsivistä Viivi on eniten Jimpoa vastaan, mutta tubettaja saa vastaansa vielä kovemman luokan vihamiehen. Liitutaululle ilmestyvä salaperäinen uhkaus käynnistää seikkailun, jossa hurrikaanilaisten täytyy valita puolensa: ovatko he tylyn tubettajan puolella vai tätä vastaan?

Olen juuri lopettelemassa tekstin isointa editointikierrosta. Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja julkaistaan heinäkuussa, eli vielä ehditään tämänkin jälkeen viilata!

tiistai 5. tammikuuta 2016

Suunnitelma B - ja sitten C, D, E...

Teen aina vuoden lopussa itselleni yhteenvedon siitä, mitä kaikkea on viimeisten 12 kuukauden aikana tullut touhuttua. Se on jonkinlainen tilinpäätös käytetystä ajasta: mihin meni kuinkakin monta päivää? Mikä oli järkevää, mikä ei?

Vuoden 2015 osalta huomasin mm. seuraavaa:
  • Saatoin julkaisukuntoon kolmannentoista Hurrikaani-kirjan ja aloitin neljännentoista kirjoittamisen, ihan kuten olin suunnitellutkin
  • Aloitin kirjoittamaan romaania, käytin siihen vajaan kuukauden, ja totesin olevani niin pahasti solmussa että jouduin palaamaan alkuun (ja teksti on yhä jäähyllä)
  • Kirjoitin ekan version sellaisesta romaanista, jonka idea ei ollut vielä vuoden alussa edes syntynyt
  • Olin mukana ainakin kahdessa projektissa, joista ei myöskään ollut pienintäkään vihiä vuoden alkaessa

Eli muutoksia tässä työssä tulee koko ajan, se ainakin on varma. Työtarjouksia tulee, joitain menee ohi. Apurahoja joko myönnetään tai ei. Joku projekti hoituu suunniteltua nopeammin, johonkin tuhraantuu tupla-aika. Löytyy innostavia ideoita: joillekin on aikaa, toisille joutuu sanomaan "ei" tai "odota vuoroasi".

Aivan kuin laadin yhteenvedon kuluneesta vuodesta, teen myös suunnitelman alkavan vuoden töistä ja hankkeista. Positiivista on se, että erilaisia ajatuksia pyörii päässä niin runsaasti, ettei tekeminen ainakaan kesken lopu. Ja varmaa on se, että tämä hieno suunnitelma tulee vuoden aikana muuttumaan moneen kertaan.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Lokakuu – kirjatapahtumien kilpajuoksu

Lokakuussa oli tänäkin vuonna kirjatapahtumien suma. Omaan kalenteriini osui kolme erilaista kohtaamista.

Kirjalitta
Ensimmäinen Kirjalitta käytiin Tampereella 16.-18.10. Lastenkirjallisuuden puolesta toitottavan tapahtuman toteutti Lastenkirjainstituutti yhteistyökumppaneineen.
Itse osallistuin tapahtumaan virtuaalisesti osallistumalla haastatteluun, joka toteutettiin virtuaalisesti ask.fm -palvelussa. Alunperin tarkoitukseni oli olla ihan fyysisesti mukana lauantain ohjelmassa, mutta sen jouduin valitettavasti perumaan. Ehkä ensi kerralla!
Perjantain seminaariin Metsolle onneksi pääsin. Päivään mahtui asiaa useasta eri vinkkelistä. Itsellekin jäi mieleen pyörimään monia kysymyksiä, kuten se, kuinka kirjasta esineenä voitaisiin tehdä vielä paremmin nykynuorta kiinnostava? Lapsille on jo kauan ollut kaikenlaisia luukku- ja äänikirjoja. Mikä voisi innostaa vähän vanhempaa lukijaa ja olisi myös sisällöllisesti perusteltu eikä pelkkä syötti?

Jalasjärvi
Kävin kirjailijavierailulla Jalasjärvellä. Tapasin kaksi hienoa porukkaa 5.-6.-luokkalaisia, jotka olivat etukäteen valmistelleet nasevia kysymyksiä. Opettajainhuoneen ovella käveli vastaan myös kokenut kollega Tapani Bagge, joka oli kutsuttu vieraaksi nuoremmille koululaisille. Mukava vierailu, jolta lähdettiin kotiin kokonainen leipäjuusto kainalossa!

Helsingin kirjamessut
Hulinaahan se joka vuosi on, mutta kiva siellä silti on käydä. Tänä vuonna olin mukana ihan uudessa ohjelmanumerossa, Lasten mysteerilauantaissa. Haastattelin Tarinateltassa kollegoita, jotka kirjoittavat lapsille ja nuorille dekkareita tai muuten arvoituksellisia seikkailuja. Teltassa poikkesivat Netta Walldén, Laura Suomela, Johanna Hulkko ja Kalle Veirto, jotka myös lukivat otteita teoksistaan. Toki myös Etsiväkerho Hurrikaani -sarja sai oman esittelyvuoronsa. Lisäksi mysteerilauantaihin kuului salapoliisirata, jossa lapset pääsivät ihan käytännössä testaamaan omia taitojaan.


Toki messuilta tarttuu aina jotain mukaan: lukemista ja lakua.

Hienoa, että meillä on erilaisia tapahtumia (ja lisää syntyy) ja muita tilaisuuksia tuoda kirjat, lukijat ja kirjailijat yhteen. Tietysti ne verottavat kirjailijan voimavaroja sekä valmisteluineen että toipumisineen – ainakin itselläni menee helposti seuraava päivä vähän puoliteholla. On niistä kuitenkin myös iloa: työhuoneessa puurtamista jaksaa paremmin, kun muistaa, että joku jossain vaiheessa myös lukee, kokee, pohtii, kiinnostuu, ehkä vaikuttuukin ja haluaa tietää enemmän.