sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Henkilöt haltuun hiljalleen

Uudessa kirjassani on iso joukko tärkeitä henkilöhahmoja. Mainitsinkin aiemmin, että käytin suunnitteluvaiheessa runsaasti aikaa näiden henkilöiden rakentamiseen. Loppuviikosta tuli vielä mieleeni luonnostella tyyppien kuvat, ikään kuin vahvistamaan omia ajatuskuviani näistä henkilöistä.



Henkilöistä on siis olemassa kokoelma tietoa liittyen ulkoisiin ja sisäisiin ominaisuuksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja historiaan. Tärkeimmiltä tyypeiltä on myös päiväkirjanomaista tekstiä heidän omasta näkökulmastaan. Ja nyt sitten lisäksi tuo piirros, jonka tarkoitus on tietysti auttaa minua näkemään tyypit mahdollisimman selkeästi omassa päässäni.

Mietin juuri, että on ihan hauska nähdä, millaisiksi nämä henkilöt ovat kehittyneet sitten kun teksti on valmis. En nimittäin usko, että tiedän tässä vaiheessa aivan tarkkaan kaikkien luonteenpiirteet. Varmasti tyypit kehittyvät tekstin mukana. Sitten vain täytyy palata alkuun ja tsekata, että kukaan henkilöistä ei käyttäydy epäloogisesti - ainakaan tahattomasti.

Varsinaista tekstiä on nyt kasassa parin ensimmäisen luvun verran. Olen tarkoituksella pyrkinyt kirjoittamaan aika rauhassa, koska tällä tekstillä ei ole deadlinea - ainakaan vielä. Joudun kuitenkin aikatauluttamaan sen kirjoittamisen niiden duunien sekaan, joilla on jokin sovittu valmistumispäivä. Mutta siis mukavalta tuntuu kirjoittaa suhteellisen kiireettömästi. Katsotaan sitten, missä kohtaa oma kärsimättömyys ottaa vallan ja pakottaa kiristämään tahtia.


3 kommenttia:

  1. Minkä verran hahmoissa on sinua itseäsi? Siis sellaisia ominaisuuksia tai tapoja, jotka tunnistat omiksesi... Onko niitä kaikissa henkilöissä, vai vain joissakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hahmoihin jonkin verran tulee kirjoitettua omiakin ominaisuuksia, tapoja, luonteenpiirteitä. Toisaalta lainaan ja yhdistelen hahmoihin myös piirteitä muilta tuntemiltani ihmisiltä. Ja sitten tietysti sepitän ja kehittelen suurimman osan.

      Hiljattain huomasin, että uuden kirjani pää-päähenkilössä Mirossa on itse asiassa aika paljonkin minuun linkittyviä juttuja: Miro tykkää sekä lukea että piirtää supersankarisarjiksia, on töissä pikaruokalassa, keskimääräistä pienikokoisempi... ja muitakin, enemmän sisäisiä asioita. Tarkoituksella en ole näitä ominaisuuksia itsestäni kaivanut, mutta kai ne jotenkin ovat sitä henkilönkehittelyä ohjanneet.

      Toki suurin osa henkilöhahmoista on hyvinkin kaukana omasta itsestäni. Toisaalta olisi ihan mielenkiintoista kaivella jokaista hahmoa ja miettiä, löytyykö jokaisesta sittenkin jokin pieni sirpale omasta minästä.

      Poista
  2. Sillä tavalla kai kirjoittaminen onkin helpompaa, kun ymmärtää, miksi hahmo käyttäytyy kuten käyttäytyy! Olen vain huomannut (nyt kun olen vihdoin saanut kirjoitushanat auki fiktion kanssa), miten yllättävän paljon sitä ammentaakin omasta elämästään ja itsestään. Eri tavoin asioita, ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä yhdistelemällä lopputulos on aina erilainen. :) Vähän kuin lottokuponkia täyttelisi! :D

    VastaaPoista