sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ensi keväänä tuplasti Hurrikaania

Kannen piirros: Jii Roikonen
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen
Tammi julkaisi tällä viikolla ensi kevään uutuuskirjalistat netissä osoitteessa www.kirjakevät.fi. Sivut korvaavat perinteisen paperiluettelon. Itse olen niitäkin kyllä tykännyt selailla, mutta onhan tämä nettiversiokin toimiva ja useamman silmäparin nähtävissä kuin katalogit, joita käsittääkseni postitettiin lähinnä alan ihmisille.

Mutta siis uutisiin: nyt on julkista, että ensi keväänä ilmestyy kaksi uutta Etsiväkerho Hurrikaani -kirjaa! Etsiväkerho Hurrikaani ja hämärän majatalo on sarjan kymmenes romaani, jonka kaveriksi saapuu Etsiväkerho Hurrikaanin uusi käsikirja.

Koko sarjahan alkoi vuonna 2004 Etsiväkerho Hurrikaanin käsikirjalla. Maailma on muuttunut kymmenessä vuodessa sen verran, että uudelle käsikirjalle tuntui olevan aihetta. Toki salapoliisileikeissä on paljon ajattomuutta, mutta kännyköiden, netin ja tablettien tuoma muutos antaa ihan uusia eväitä myös etsiville.

Ensi vuodesta on siis tulossa mukavan jännä Etsiväkerho Hurrikaanille, mikä on oikein sopivaa, kun sarjan ekan kirjan julkaisustakin tulee tasan kymmenen vuotta!

Linkit kirjoihin Kirjakevät-sivuille:
Etsiväkerho Hurrikaani ja hämärän majatalo
Etsiväkerho Hurrikaanin uusi käsikirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti