keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hurrikaanin kierrosluku kasvaa

Kannen kuva: Jii Roikonen
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Eilen noudin postista jännän laatikon: omat lämpimäiskappaleeni uusimmasta Etsiväkerho Hurrikaani -kirjasta! Se kantaa nimeä Etsiväkerho Hurrikaani ja hämärän majatalo. Nuoret salapoliisit pääsevät selvittämään synkän motellin salaisuuksia, ja mukana on niin vampyyrinpelkoa kuin aikuisemmille lukijoille tuttuja viittauksia erääseen Stephen Kingin kirjan pohjalta tehtyyn elokuvaan...

Tämän uusimman kirjan tekee erityiseksi se, että nyt Etsiväkerho Hurrikaani -sarja on jatkunut jo kymmenen vuoden ajan! Ensimmäisenä julkaistiin Etsiväkerho Hurrikaanin käsikirja (2004) ja sitä on seurannut kymmenen romaania. Ja nyt ihan lähiviikkoina saadaan vielä painosta Etsiväkerho Hurrikaanin uusi käsikirja!

Voisi ajatella, että uuden käsikirjan myötä ympyrä sulkeutuu, mutta itse toivon, että se merkitsee uuden, isomman ympyrän alkupistettä. Uuden käsikirjan myötä seuraava sukupolvi pääsee kiinni oman etsiväkerhon perustamiseen. Samaan aikaan koko sarja on uusiutumassa: uuden ja mielestäni aiempaa raikkaamman ulkoasun lisäksi kansien sisälläkin tapahtuu muutoksia. Alkuperäinen etsiväjoukko alkaa nimittäin olla uransa loppupuolella ja tuoreet tulokkaat alkavat ottaa vastuuta Pihlakylän mysteerien ratkaisemisessa.

Hurrikaani-sarjan uudesta ulkoasusta vastaavat Tammen graafikko Laura Lyytinen ja sarjaa alusta asti kuvittanut Jii Roikonen. Sarjan kustannustoimittajana jatkaa edelleen Mirkka Hynninen, jota ennen sarjan alkutaipaletta vauhditti Anna Warras.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti