Pääsin kesätauon jälkeen tänne bloginkin puolelle. Töissä olen kyllä ollut täysillä jo elokuun alusta asti. Päivät vaan tuntuvat hurahtavan nopeasti niin työssä kuin perhearjessa.
Sain hiljattain valmiiksi romaanikäsiksen editoinnin. Kyseessä oli kaikkiaan neljäs versio kyseisestä tekstistä. Tällä kierroksella avainsanoja olivat tiivistäminen, rönsyjen karsiminen ja oikean sävyn vahvistaminen.
 |
| Kuvassa vasemmalla käsikirjoituksen pelkäämä delete-näppäin. |
Tämä editointikerta oli siitä tuskallinen, että tiivistäminen ja karsiminen tarkoitti käytännössä delete-napin rohkeaa käyttöä. Ja kyllä se kuluikin: käsis laihtui noin neljänneksen! (Numeroihmisenä ja aikanaan pitkän matikan lukeneena tykkään hahmottaa asioita konkreettisten lukujen kautta.)
Ainahan se kirpaisee maalata omasta tekstistään lause ja hävittää se yhdellä napinpainalluksella. Joskus se tapahtuu kevyemmin, joskus joutuu harkitsemaan pidempään. Erityisen ikävää se on sellaisen lauseen kohdalla, jota muistaa aiemmissa versioissa hioneensa aina vain paremmaksi. Onko kaikki se työ ollut turhaa, kun lause nyt tuntuukin tarpeettomalta, turhalta, ylimääräiseltä?
Paljon toistettu ilmaus ”Kill your darlings” täytyy pitää kirkkaana mielessä. Kaikkia kultia ei voi säästää, vaan niiden on väistyttävä toimivan kokonaisuuden tieltä. Vai olisiko pitkässä romaanissa tilaa pelastaa edes joku yksi itselle merkittävä lause, vaikka kokonaisuus ei sitä vaatisikaan?
Tekstin editointi ja erityisesti deletointi muistuttaa muovailua. Lapsena sitä tuli tehtyä niin vahoilla kuin savella mutta viime aikoina vähemmän. Nyt kesän aikana pakersin marsipaanista Muumin. Onhan se muovailu mieltä rauhoittavaa toimintaa siihen asti, että massa alkaa sulaa ja tahmaantua sormissa.
Muovailussa lopullinen muoto ei (ainakaan mulla) löydy heti. Täytyy pyöritellä, painella, viiltää. Pitää muovata, että näkee mitä siitä tuli. Välillä joutuu lyttäämään kaiken ja aloittamaan alusta. Kokeilun kautta löytyy lopulta se oikea muoto. Näin yritän ajatella, kun deletoin lauseita omasta tekstistäni. Ei niiden kirjoittaminen ollut turhaa työtä. Ne täytyi tehdä, jotta oikea muoto voi nousta esiin.
Tuon romaanin editoinnin jälkeen pääsin jo kirjoittamaan ihan uutta tekstiä. Sen editointi on jossain tulevaisuudessa. Nyt on vain ämpärillinen eri värisiä muovailuvahoja, joita saa vääntää mihin muotoihin tahansa. Myöhemmin päätetään, mitkä säästyvät ja mille sanotaan ”Bye bye, darling!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti