torstai 15. tammikuuta 2015

Sanomaa ja opetusta

Kuuntelin viime keväänä muutaman kollegan paneelikeskustelua. Siellä nousi esiin muista yhteyksistä tuttu aihe: miksi erityisesti lasten- ja nuortenkirjailijoilta toistuvasti tentataan heidän kirjojensa opetusta? Joku kertoi tuskastuvansa esitelmiä laativien koululaisten kysyessä: "Mikä on kirjasi sanoma?"

Puhutaan sitten opetuksesta, sanomasta tai viestistä, tekijöillä on erilaisia käsityksiä. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei heidän tarkoituksensa ole välittää tiettyä sanomaa vaan antaa teksti lukijalle, joka tekee omat päätelmänsä.

Itsekin vierastan opetus-sanaa. Siitä syntyy asetelma, jossa kirjailijalla on lukijaa suurempi ymmärrys tästä elämästä, ja tekstinsä kautta hän opettaa lukijoita elämään oikein.

Ajattelen kuitenkin, että kirjailijalla on aina tekstissään sanoma. Oli tekstilaji mikä tahansa, maailma vaikka kuinka etäällä todellisuudesta ja juoni millainen vain, niin aina sen ytimessä on kirjailijan sanoma. Kuvaamalla valitsemansa henkilön matkan ja sen varrella tehtävät valinnat sekä tilanteen, johon ne johtavat, kirjoittaja esittää aina jonkin väitteen elämästä.

Onko sanoman välttelyssä kyse siitä, että kirjailija haluaa luoda teksteihinsä lisäsyvyyttä verhoamalla ne salaperäisyyden taakse? Ikään kuin se, että kirjan sanoma on löydettävissä ja ymmärrettävissä, tekisi siitä jotenkin huonolla tavalla yksinkertaisen, alkeellisen tai puutteellisen.

Ehkä toisinaan kirjoittaja ei tietoisesti rakenna tekstiinsä tiettyä sanomaa. Silloin sen luo tekstin lukija kirjoittajan tahtomatta. Tosin itse en osaisi ajatella kirjoittavani tekstiä niin, etten tiedä, mitä sillä tahdon sanoa.

Miksi kirjoittaa, jos ei halua sanoa mitään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti