keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Vuodet taulukossa ja valmiina vaihtoon

Näin vuodenvaihteen lähestyessä teen itselleni tiliä menneestä vuodesta ja suunnittelen tulevaa.

Päättyvän vuoden osalta tutkailen pitämääni työpäiväkirjaa ja mietin esimerkiksi seuraavia:
  • Mihin projektiin kului minkäkin verran aikaa?
  • Olivatko käytetty aika ja työstä saatu palkkio (rahallinen ja/tai henkinen) edes jotenkuten suhteessa toisiinsa?
  • Mitä olisin voinut tehdä enemmän, mitä jättää tekemättä?
  • Oliko työn ja vapaan suhde kunnossa?

Vielä tärkeämpää ja kiinnostavampaa on kuitenkin ensi vuoden suunnittelu. Järjestyksen ihmisenä olen jakanut ensi vuoden työpäivät viikon tarkkuudella tiedossa olevien projektien kesken. Arvioitahan ne ovat, mutta toisaalta kokemuksen karttuessa ne osuvat myös koko ajan tarkemmin kohdilleen.

Tällaisen vuosikalenterin tekeminen tuo myös tiettyä mielenrauhaa. Kun numerot järjestyvät nätisti taulukon soluihin, tuntuu ensi vuosi olevan hallinnassa. Taulukko näyttää, että ajan pitäisi riittää kaikkiin suunniteltuihin töihin (ja lisäksi tiedän, mistä sarakkeesta löytyy ylimääräisiä päiviä yllätysprojekteihin).


Tässä vaiheessa ensi vuoden suunnitelmiin kuuluu Etsiväkerho Hurrikaani -sarjan jatko (yhdestoista romaani sekä erään toisen idean jatkokehittely), Viitta-trilogian kahden ensimmäisen osan editointi ja kolmannen osan ekan käsisversion kirjoittaminen sekä Hurrikaani-elokuvakäsiksen kirjoittaminen. Tämän vuoden puolella alkaneet projektit Ylen Lasten ja nuorten toimituksen, Tampereen Ammattikorkeakoulun ja Lukukeskuksen kanssa jatkuvat. Näiden lisäksi olen varannut aikaa kirjailijavierailuihin, parin keskeneräisen tekstin jatkotyöstöön ja kokonaan uusien ideoiden kehittelyyn.

Vaikka ensi vuosi näyttää taulukossa täydeltä, leijuu ilmassa se epävarmuus, josta ei kai tässä ammatissa kovin äkkiä pääse irti. Työpäivät tulevat kyllä käytettyä, mutta vaikutus omaan talouteen on vielä arvoitus. Irtoaako kustannussopimuksia ja jos, niin minkälaisia? Myönnetäänkö apurahoja? Kuinka kirjat myyvät ensi vuonna? Jatkuvatko keskeneräiset projektit? Näihin ei pysty itse vastauksia suunnittelemaan, vaan ne on otettava vastaan vuoden mittaan.

Nyt olennaista on se, että vuosisuunnitelma 2015 alkaa olla valmiina ja niin minäkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti