Kun päähenkilönä on Matt Damon

Katsoin Ridley Scottin ohjaaman Yksin Marsissa (The Martian, 2015). Andy Weirin romaaniin perustuva leffa kertoo astronautti Mark Watneysta (Matt Damon), joka jää onnettomuuden seurauksena yksin Marsiin. Seuraava miehitetty lento on tulossa neljän vuoden päästä, ja jotenkin olisi pysyttävä hengissä.

Bring him home – mutta näkisikö koko maailma niin paljon vaivaa,
jos tyyppi olisi ärsyttävämpi jätkä kuin Matt Damon?
(Kuva: 20th Century Fox.)

Kuvailisin leffaa vaikuttavaksi. Se ylistää ihmisen sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttä. Elokuva korostaa, että kaikki ongelmat ovat ratkottavissa. On vain käärittävä hihat ylös ja ryhdyttävä töihin.

Jäin miettimään elokuvaa sen päähenkilön kannalta. Tuntui, että astronautti Watneysta annettiin hyvin niukasti taustatietoa. Kollegat ikävöivät puolisoitaan ja lapsiaan, parin välille viriteltiin suhdettakin, mutta päähenkilön perheestä oltiin enimmäkseen hiljaa. Ainakin itse tulkitsin sen tarkoittavan, ettei tällä omaa perhettä ollutkaan – hän oli omistautunut työlleen.

Kun päähenkilöä pohjustetaan näin kevyesti, saattaa olla vaarana, ettei yleisö jaksa kiinnostua hänen kohtalostaan. En kuitenkaan tuntenut oloani välinpitämättömäksi, joten millä minut sitten houkuteltiin Mark Watneyn puolelle? Ehkä näillä keinoilla:

1. Alussa Mark Watney vitsaili kollegoilleen = hyvä jätkä!
2. Mark olisi ollut valmis jäämään myrskyyn odottamaan sen laantumista eli oli omistautunut työlleen ja kenties rohkeakin = kunnioitettavia ominaisuuksia nekin.
3. Onnettomuus, kollegoiden hylkäämäksi joutuminen ja ylipäätään epätoivoinen tilanne = sympatiapisteitä putoilee.
4. Rooliin on valittu Matt Damon = kaikkien kaveri, jolle kukaan ei halua pahaa.

Etenkin tuo viimeinen pohditutti. Olisinko asettunut niin helposti päähenkilön taakse, jos roolissa olisi ollut tuntematon keltanokka tai joku ärsytystä aiheuttava näyttelijä? Tuskinpa. Varmasti kannan mielessäni niitä mielikuvia, jotka näyttelijän aiemmat roolit ovat jättäneet. Niistä muodostuu lähtökohta jokaiselle näyttelijän tulkitsemalle hahmolle. Matt Damon on sellainen tavallinen, reilu kaveri, jonka puolelle on helppo mennä (onhan se kuitenkin Jason Bourne.)

Tästä seurasi myös yksi ajatus kirjan ja elokuvan erosta. Elokuvassa hahmo rakentuu väkisinkin osittain sitä tulkitsevan näyttelijän imagon perusteella. Kirjassa hahmo lähtee rakentumaan puhtaammalta pöydältä kirjailijan vihjeiden ja lukijan oman kokemusmaailman yhteistyönä. 

Tosin kirjankin kohdalla tilanne muuttuu filmatisoinnin myötä. Kun on katsellut Matt Damonin taistelua Marsissa valkokankaalla, on vaikea vaihtaa kirjan hahmolle kenenkään toisen kasvoja tai persoonallisuutta.