torstai 19. tammikuuta 2012

Kuinka kauan kestää suunnitella?

Olen parhaillaan suunnittelemassa uutta nuortenkirjaa. Se kertoo joukosta suomalaisnuoria, jotka huomaavat yksi toisensa jälkeen kehittäneensä itselleen yliluonnollisia kykyjä. Ajatus kirjaan on muhinut mielessäni jo vuosien ajan, mutta sille ei vaan koskaan ole ollut aikaa. Nyt sitä sitten on päivätöiden jättämisen jälkeen, ja tämäkin tarina pääsee nyt etenemään.

Koneen näytöllä on sekalainen läjä tekstitiedostoja ja juonikaavioita. Koska saisi avata puhtaan tiedoston ja aloittaa varsinaisen kirjoittamisen?


Pidän itseäni sekä järjestelmällisenä että kärsimättömänä ihmisenä. Uuden kirjan suunnitteluvaiheessa se tarkoittaa sitä, että toisaalta tykkään rakentaa juonikaavioita, kirjoittaa henkilökuvauksia, listata asioita ja näperrellä tarralappujen kanssa - ja toisaalta taas joudun koko ajan pidättelemään itseäni aloittamasta kirjoittamista liian aikaisin.

Mikä sitten on sopiva määrä suunnittelua? Hurrikaani-kirjojen kanssa olen aina miettinyt koko tarinan valmiiksi juonikaavion muotoon ja jakanut sen lukuihin ennen kuin varsinainen kirjoitus on alkanut. En ole suunnitellut jokaista lukua valmiiksi tässä vaiheessa, olen vain todennut lyhyesti, mitä asioita kyseisessä luvussa täytyy tapahtua. Haluan kuitenkin jättää kirjoitusvaiheeseenkin luovaa pohdittavaa sekä mahdollisuuden tehdä muutoksia, jos ja kun uusia ideoita syntyy matkan varrella. Harvoin se juonikaavio ihan tarkalleen on paikkaansa pitänyt enää valmiissa kirjassa, vaikka toisaalta ei se myöskään ole koskaan ihan toiseksi muuttunut.

Nyt tämän uuden supersankarikirjani kanssa olen kirjoittanut aika paljon henkilökuvausta. Tärkeimpien henkilöiden kohdalla olen tehnyt sitä enimmäkseen päiväkirjamuotoon ja yrittänyt sen kautta löytää jokaisen tyypin ominaispiirteet, ajattelumallit ja tavan katsoa maailmaa ja itseänsä. Toisaalta joitain asioita olen todennut ihan suoraan myös tylysti omasta näkövinkkelistäni, koska joitain asioita kirjani henkilöt eivät välttämättä vielä itsestään tiedä eivätkä näin voi niistä suoraan kommunikoida.

Kaapinoviin mahtuu vielä useampi post-it.
Lisäksi olen rakennellut juonikaaviota. Olen tehnyt sitä perinteisten post-ittien avulla, muistikirjojen sivuilla, irtopapereilla ja tietokoneen näytöllä. Viimeksi mainitussa olen käyttänyt Final Draftin kohtauskorttitoimintoa, joka tuntuu toimivan parhaiten fyysisten tarralappujen digiversiona. On siinäkin ongelmansa, mutta menettelee.

Taustatyötä olen myös jonkin verran tehnyt, mutta luulen, että sen tekeminen lomittuu kirjoittamisen kanssa. Suurin murhe on tällä hetkellä se tieteellinen fakta, joka on pengottava esiin liittyen nuorten supervoimien syntytapaan. Kirjahan on tietysti vähän scifi-osastoa, mutta koska se tapahtuu tässä oikeassa maailmassa, tämän päivän Suomessa, en haluaisi päästää itseäni liian helpolla ja vain sepittää voimien syntymekanismia. Tahtoisin löytää sille riittävästi tieteellistä taustaa, jotta sen voisi ainakin sanoa olevan "teoriassa mahdollista".

Kaikkiaan tämä kirja on mulle aika uudenlainen, koska olen tähän asti julkaissut yksinomaan Hurrikaaneja. Niissä olennaista on ollut dekkarijuonen toimivuus, joskin niissäkin olen varsinkin uudemmissa osissa aina myös kertonut jonkun päähenkilön kehitystarinan. Tässä supersankarikirjassa taas liikutaan vähän syvemmissä vesissä. Vaikka aihe on sinänsä aika action-henkinen, tekstistä on kuitenkin tulossa hyvinkin vahvasti päähenkilön kehitystä kuvaava juttu, jolle supersankarimeininki tarjoaa sopivat puitteet.

Tällä hetkellä siis pinnistelen sen kanssa, että kuinka kauan maltan vielä suunnitella ja missä vaiheessa on vain ihan pakko alkaa kirjoittaa. Pelko on tietysti se, että aloitan kirjoittamisen liian pian ja huomaan jossain vaiheessa, että jokin olennainen asia on jäänyt suunnittelematta. Toisaalta, eihän sen ekan version tarvitse vielä olla mitenkään täydellinen. Ja muutoksia tulee joka tapauksessa vaikka kuinka suunnittelisi.

Jos vielä huomisen pidättäytyisin ja keskittyisin tarkastelemaan tarinan rakennetta ja tärkeimpien henkilöiden sisäisiä maailmoja. Ja sitten maanantaina voisin luoda uuden tekstitiedoston ja aloittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti