Vierailin alkuviikosta Vaasassa. Maanantaina kerroin kirjoistani ja työstäni Vähänkyrön kirjastossa ja tiistaina oli vuorossa Variskan kirjasto.
|
Viiden esiintymisen aikana yleisössä istui noin 170 koululaista. (Kuva: Marjo Laakkonen) |
|
Hurrikaanit esillä. (Kuva: Marjo Laakkonen) |
Yleisössä oli aktiivisia 3.-4.-luokkalaisia. Kysymyksiä sinkoili niin kirjoittamisesta, tv-työstä kuin lempieläimistäkin. Erään esiintymisen aikana koululaiset kiinnostuivat myös pohtimaan kirjailijan työhön liittyviä oikeuskysymyksiä: mitä jos joku haluaa jatkaa kirjailijan sarjaa tämän kuoleman jälkeen? Saako niin tehdä?
|
Yleisön avustuksella koottu esitys kirjailijan työstä. (Kuva: Marjo Laakkonen) |
Maanantai-iltapäivän kulutin Vaasan keskustassa. Kylmä viima ja räntäsade kannustivat pysyttelemään melko lähellä hotellia. Onneksi majoituspaikan vieressä oli leffateatteri, jossa kävin katsomassa
American Sniperin. Ei mikään hyvän yön elokuva, mutta mielestäni onnistunut kuvaus omasta elämästään vieraantuvasta miehestä. Bradley Cooper toimi roolissaan hyvin, Sienna Miller kohtalaisesti. Vielä kun ohjaaja-Eastwood olisi käyttänyt oikeaa vauvaa muovinuken sijaan, niin olisi yksi tunteikas kohtaus osunut paremmin maaliinsa. Tulipa taas huomattua, kuinka pieni yksityiskohta saattaa vieraannuttaa katsojan etäälle tarinasta. Onneksi kyseessä oli vain yksi kohtaus, eikä se toimivaa kokonaisuutta pilannut.
Kiitokset vaasalaisille kutsusta ja hyvin sujuneista järjestelyistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti