Tänä vuonna esiintyminen oli lapsille tarkoitetussa Tarinalaaksossa. Sinänsä on hyvä, että messuilta löytyy lapsille tarkoitettu alue, jossa on tilaa peuhata tai lepuuttaa väsyneitä raajoja lattiatyynyillä. Alue toimii samalla myös lapsiparkkina, mikä varmasti ilahduttaa monia vanhempia.
En kuitenkaan ole ihan vakuuttunut siitä, että tämä on se paras tapa pitää esillä kotimaista lastenkirjallisuutta. Toki paikalla on oikeaa kohderyhmää, jolle kirjailijat lukevat tekstejään tai, kuten meidän tapauksessa, viihdyttävät askartelulla ja muilla huveilla.
Toivoisin silti, että Kirjamessujen ohjelmavastaavat huomioisivat lastenkirjallisuuden myös ns. aikuisten ohjelmalavoilla. Vaikka kirjoja tehdään lapsille, niin aikuisethan ne kuitenkin lapsilleen valitsevat. Isät, äidit, mummut, vaarit, kummit ja muut läheiset ovat avainasemassa siinä, mikä kirja kunkin lapsen kouriin päätyy. Ja kyllä siitä lastenkirjallisuudesta aivan yhtä painavaa sanottavaa riittää kuin aikuisillekin suunnatusta tuotannosta.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden asema messuilla tuntuu heittelevän vuodesta toiseen, eikä siihen ainakaan tekijöiden joukossa tunnuta olevan kovin tyytyväisiä. Tosin täytyy todeta, että nuortenkirjallisuuden osalta tilanne taitaa olla melko hyvä Kirjakallion myötä. Ainakin eilisellä käynnilläni kuulin nuorten haastattelijoiden tehneen perusteellisia ja hyvin valmisteltuja kysymyksiä.
Yksi päivä messuhulinaa oli ainakin meikäläiselle ihan tarpeeksi. Väkeä oli käytävät väärällään, mikä tietysti on epävarmuudessa kieriskelevän kirja-alan kannalta virkistävä huomio. Itsekin toin kotiin kassillisen luettavaa, vaikka mitään ei ollutkaan tarkoitus hankkia. Mutta kun hyviä diilejä löytyi, niin pakkohan niihin oli tarttua. Ja kyllä messukeikasta jää jotain uupumaan, jos ei voi paluujunassa selailla tuoreita hankintoja ja mässyttää metrilakua.
