Kirjailijavierailujen kummat kysymykset

Vierailin eilen täällä Tampereella Atalan koululla kertomassa kirjailijan työstä ja omista kirjoistani. Tapasin koulun kaikki oppilaat. 1.-4.-luokkalaisilta irtosi kysymyksiä enemmän kuin mihin oppitunti riitti.

Odotetusti vanhemmat koululaiset (5.-6.-lk) olivat pidättyväisempiä: kysymyksiä ei kauheasti uskallettu esittää, mutta kaikki kuuntelivat kyllä keskittyneesti. Lopputunnista sitten muutama kysymyskin irtosi ja joukossa myös yksi ihan uusi: "Ootko komee?" Vastasin jotenkin niin, että katsojastahan se riippuu ja itse olen itseeni ihan tyytyväinen.

Kouluissa esitetään yleensä paljon ja hyviä kysymyksiä. Oppilaat kyselevät niin inspiraatiosta, ideoista, suosikkikirjoista kuin lempiväreistä ja lemmikeistä. Kirjailijan talouskin monesti kiinnostaa. Joskus on kyselty mopoista ja joskus haluttu tietää, paljonko nousee penkistä.

Vaikka sitä monenlaisia kysymyksiä on tullut kouluvierailulla vastaan, niin tuo "Ootko komee?" oli kyllä aivan uusi. Onneksi se komeus ei tässä kirjailijan ammatissa kuitenkaan ole ihan ykkösprioriteetti.

Kiitos Atalan kouluun kutsusta ja mukavasta vierailusta!

Kotona työskentelyn sudenkuopat TOP 5

Olen työskennellyt kotona kolme ja puoli vuotta. Niin kuin kaikessa, on tässäkin järjestelyssä niin hyvät kuin huonot puolensa. Ainakin tähän asti ne hyvät ovat painaneet enemmän.

Moni tuttu on todennut, ettei uskoisi saavansa kotona mitään aikaan. Opettelua ja tottumistahan se tietysti vaatii, mutta ainakaan itse en ole sitä kokenut isona ongelmana. Kotona työskentelyssä on paljon vapautta, mutta se tuo myös vastuuta. Itsekuria on löydyttävä niinäkin päivinä, kun työ ei ole  intohimoista korkealentoa.

Itseäni ainakin auttaa se, että olen oppinut tunnistamaan tiettyjä vaaran paikkoja. Ja tästä pääsemme seuraavaan listaan: Kotona työskentelyn sudenkuopat TOP 5!

5. Liian kiltti pomo
On enimmäkseen mukavaa olla itsensä pomo: on helppoa olla yhtä mieltä työtehtävistä, lomista ja työaikaan osuvista menoista. Joskus se kuitenkin aiheuttaa myös epäilyksiä siitä, onko pomolla ja työntekijällä liiankin hyvät välit. Mitä jos pomo päästää työntekijän liian helpolla? Kaveeraa tämän kanssa eikä vaadi riittävästi?

4. Pitkäksi venähtävä lounas
Perheen kanssa nautittu lounas tauottaa työpäivää kivasti. Toisinaan iskee houkutus jatkaa siestaa vähän pidempään. Miten olisi pannullinen teetä ja yksi jakso Netflixissä odottavasta tv-sarjasta? Onneksi annan aika harvoin periksi näille houkutuksille.

3. Muu perhe
Niin mukavaa väkeä kuin ovatkin, saattaa työhuoneen oven toisella puolella elävä perhe joskus häiritä työntekoa. Ei sillä, että ne siellä kohtuuttomasti möykkäisivät tai riehuisivat. Pelkkä tieto siitä, että tuolla oven takana on muuta elämää, saattaa harhauttaa omat ajatukset pois työstä.

2. Sijaistekemiset
Kotiympäristössä riittää aina askareita. Voi viedä koirat, laittaa tiskit, leikkiä ihan hetken lapsen kanssa, täyttää/tyhjentää pesukoneen, siivota työhuoneen kaapit, liimata pari vuotta irtonaisina odottaneet lattialistat jne.
Monet kotityöläiset tuntevat ilmiön nimellä "sijaistekeminen". Sen pääasiallinen (ja useimmiten ainoa) tarkoitus on sen varsinaisen työtehtävän pakoileminen. (Okei, toisinaan sijaistekeminen myös antaa aivoille aikaa valmistautua edessä olevaan työhön.)

1. Myöhäinen startti
Olen enemmän aamu- kuin iltavirkku ihminen, joten pääsen aamulla melko nopeasti käyntiin. Jos erehdyn varaamaan aamupäivälle muuta tekemistä (hammaslääkäri, kauppakäynti tms.), on etenkin luovempiin töihin ryhtyminen kesken päivää huomattavasti vaikeampaa, joskus jopa mahdotonta.
(Tämänkin päivityksen kirjoittaminen alkoi tällaisen päivän tuloksena varsinaisia kirjoitustöitä väistellessä.)

Ja vielä muutama lausahdus, jonka sanoessani tiedän lipsuvani vaaravyöhykkeelle:

– Mä voin tehdä tätä sitten illalla.
– Pitäisköhän käydä Siwassa?
– Taidan mennä tohon sängylle lukemaan näitä vedoksia.
– No kai sitä yhden jakson voi katsoo. Eihän se ole kuin 22 minuuttia.

Ja kaikkiin oikea vastaus on jyrkkä EI! (Poikkeuksena ne päivät, kun pomo on tarjonnut pientä helpotusta hyvin hoidetun urakan päälle.)

Etsiväkerho Hurrikaani kettuliigan jäljille

Tammi julkisti tänään tulevan syksyn kirjauutuudet. Ilokseni niiden joukossa on myös Etsiväkerho Hurrikaani ja kettuliiga. Kyseessä on sarjan yhdestoista romaani ja kaikkiaan 13. kirja. Uutuuden julkaisu on suunniteltu heinäkuulle sekä perinteisessä että e-formaatissa.

Kansikuva: Jii Roikonen

Virallinen esittelyteksti kertoo seuraavaa:

"Edellisen mysteerin jälkeen etsiväkerhon jäsenet ovat viettäneet hyvin ansaittua kesälomaa. Se kuitenkin katkeaa, kun Karoliinan perhe palaa matkalta ja kohtaa karmean yllätyksen: heidän kotonaan on käynyt murtovarkaita! Kyseessä on jo kolmas asuntomurto Pihlakylässä lyhyen ajan sisällä. Kerho ottaa tehtävän tutkittavakseen, mutta pian he huomaavat, ettei vastassa olekaan mikään ihan tavallinen rosvojoukko!

Lisäksi etsiviä vaivaa taivaalla väijyvä kauko-ohjattava kopteri. Tarkkailevatko murtovarkaat sillä uusia kohteita? Vai vakoileeko joku hurrikaanilaisia?

Matiasta jännittää yläkouluun siirtyminen. Kun tarjolla on vanhempia kavereita ja uusia harrastuksia, Matias joutuu valinnan eteen. Onko hänellä enää aikaa etsiväkerholle?

Omaperäinen huumori ja nuorten etsivien välinen ystävyys maustavat tätä vauhdikasta dekkarisarjaa, joka on säilynyt nuorten lukijoiden kestosuosikkina vuodesta toiseen."

Vauhdikkaan kannen on kuvittanut Jii Roikonen. Sarjan kustannustoimittajana jatkaa Mirkka Hynninen.

Etsiväkerho Hurrikaani ja kettuliiga #kirja-palvelussa

Välkkyjen joukossa

Sain kunnian olla mukana uudessa äidinkielen kirjassa, nelosluokan Välkyssä (Sanoma Pro Oy, 2014). Kerron siinä työkaluista, joita käytän apuna tarinan suunnitteluvaiheessa: ajatuskartoista, piirroksista, taustatarinoista ja juonikaavioista. Mukana on myös lukunäyte kirjasta Etsiväkerho Hurrikaani ja Jyrinäjengi (Tammi, 2007).

Viimeiset suunnitelmat

Olen aloittamassa maanantaina uuden nuortenromaanin ensimmäisen version kirjoittamista.
Kyseessä on siis nuortenromaani, joka kulkee työnimellä Nyrkki. Se on toinen osa Viitta-kirjan aloittamaan trilogiaan.

Tämän taulun edessä on tälläkin viikolla koettu niin tuskastumista kuin onnistumisen hetkiäkin.
Romaanin kohtaukset ovat (taas) löytäneet paikkansa. (Kuva vanhemman tekstin suunnitteluvaiheesta.)

Olin työstänyt syksyn aikana valmiiksi juonikaavion, joka tuntui olevan kohdillaan. Kun avasin sen tällä viikolla, löysin heti pari korjattavaa asiaa. Aloin järjestellä kohtauskortteja ilmoitustaululla uuteen järjestykseen, lisäilin kohtauksia ja poistinkin jonkun (eihän tässä nyt tällaista voi tapahtua!). Tässä taas huomasin ajan merkityksen. Muutaman viikon tauko, ajatusten siirto muualle (kuten joulunviettoon ja muihin töihin) antaa uudet silmät nähdä omat aivoituksensa kirkkaammin.

Tällä viikolla olen siis rukannut juonikaavion uuteen uskoon, pohtinut tarinan premissiä vielä kerran ja lukenut trilogian ekan osan käsiksen. Näillä eväillä lähdetään ensi viikkoon.

Eli maanantaina pitäisi aloittaa ekan version kirjoittaminen. Myönnän, että vähän jännittää alkava urakka. Jonkin verran muut työt tulevat sitä pätkimään, mutta sehän saattaa olla hyväkin ja tuoda niitä kaivattuja taukoja, joiden aikana voi ottaa etäisyyttä.

Nyt viikonloppu väliin ja maanantaina kääritään hihat!

Sanomaa ja opetusta

Kuuntelin viime keväänä muutaman kollegan paneelikeskustelua. Siellä nousi esiin muista yhteyksistä tuttu aihe: miksi erityisesti lasten- ja nuortenkirjailijoilta toistuvasti tentataan heidän kirjojensa opetusta? Joku kertoi tuskastuvansa esitelmiä laativien koululaisten kysyessä: "Mikä on kirjasi sanoma?"

Puhutaan sitten opetuksesta, sanomasta tai viestistä, tekijöillä on erilaisia käsityksiä. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei heidän tarkoituksensa ole välittää tiettyä sanomaa vaan antaa teksti lukijalle, joka tekee omat päätelmänsä.

Itsekin vierastan opetus-sanaa. Siitä syntyy asetelma, jossa kirjailijalla on lukijaa suurempi ymmärrys tästä elämästä, ja tekstinsä kautta hän opettaa lukijoita elämään oikein.

Ajattelen kuitenkin, että kirjailijalla on aina tekstissään sanoma. Oli tekstilaji mikä tahansa, maailma vaikka kuinka etäällä todellisuudesta ja juoni millainen vain, niin aina sen ytimessä on kirjailijan sanoma. Kuvaamalla valitsemansa henkilön matkan ja sen varrella tehtävät valinnat sekä tilanteen, johon ne johtavat, kirjoittaja esittää aina jonkin väitteen elämästä.

Onko sanoman välttelyssä kyse siitä, että kirjailija haluaa luoda teksteihinsä lisäsyvyyttä verhoamalla ne salaperäisyyden taakse? Ikään kuin se, että kirjan sanoma on löydettävissä ja ymmärrettävissä, tekisi siitä jotenkin huonolla tavalla yksinkertaisen, alkeellisen tai puutteellisen.

Ehkä toisinaan kirjoittaja ei tietoisesti rakenna tekstiinsä tiettyä sanomaa. Silloin sen luo tekstin lukija kirjoittajan tahtomatta. Tosin itse en osaisi ajatella kirjoittavani tekstiä niin, etten tiedä, mitä sillä tahdon sanoa.

Miksi kirjoittaa, jos ei halua sanoa mitään?

Vuodet taulukossa ja valmiina vaihtoon

Näin vuodenvaihteen lähestyessä teen itselleni tiliä menneestä vuodesta ja suunnittelen tulevaa.

Päättyvän vuoden osalta tutkailen pitämääni työpäiväkirjaa ja mietin esimerkiksi seuraavia:

• Mihin projektiin kului minkäkin verran aikaa?
• Olivatko käytetty aika ja työstä saatu palkkio (rahallinen ja/tai henkinen) edes jotenkuten suhteessa toisiinsa?
• Mitä olisin voinut tehdä enemmän, mitä jättää tekemättä?
• Oliko työn ja vapaan suhde kunnossa?

Vielä tärkeämpää ja kiinnostavampaa on kuitenkin ensi vuoden suunnittelu. Järjestyksen ihmisenä olen jakanut ensi vuoden työpäivät viikon tarkkuudella tiedossa olevien projektien kesken. Arvioitahan ne ovat, mutta toisaalta kokemuksen karttuessa ne osuvat myös koko ajan tarkemmin kohdilleen.

Tällaisen vuosikalenterin tekeminen tuo myös tiettyä mielenrauhaa. Kun numerot järjestyvät nätisti taulukon soluihin, tuntuu ensi vuosi olevan hallinnassa. Taulukko näyttää, että ajan pitäisi riittää kaikkiin suunniteltuihin töihin (ja lisäksi tiedän, mistä sarakkeesta löytyy ylimääräisiä päiviä yllätysprojekteihin).

Tässä vaiheessa ensi vuoden suunnitelmiin kuuluu Etsiväkerho Hurrikaani -sarjan jatko (yhdestoista romaani sekä erään toisen idean jatkokehittely), Viitta-trilogian kahden ensimmäisen osan editointi ja kolmannen osan ekan käsisversion kirjoittaminen sekä Hurrikaani-elokuvakäsiksen kirjoittaminen. Tämän vuoden puolella alkaneet projektit Ylen Lasten ja nuorten toimituksen, Tampereen Ammattikorkeakoulun ja Lukukeskuksen kanssa jatkuvat. Näiden lisäksi olen varannut aikaa kirjailijavierailuihin, parin keskeneräisen tekstin jatkotyöstöön ja kokonaan uusien ideoiden kehittelyyn.

Vaikka ensi vuosi näyttää taulukossa täydeltä, leijuu ilmassa se epävarmuus, josta ei kai tässä ammatissa kovin äkkiä pääse irti. Työpäivät tulevat kyllä käytettyä, mutta vaikutus omaan talouteen on vielä arvoitus. Irtoaako kustannussopimuksia ja jos, niin minkälaisia? Myönnetäänkö apurahoja? Kuinka kirjat myyvät ensi vuonna? Jatkuvatko keskeneräiset projektit? Näihin ei pysty itse vastauksia suunnittelemaan, vaan ne on otettava vastaan vuoden mittaan.

Nyt olennaista on se, että vuosisuunnitelma 2015 alkaa olla valmiina ja niin minäkin.